Jatkosodan
aikana sotavangit muodostivat merkittävän osan
Mätäsvaaran kaivoksen työvoimasta. Tästä on kuitenkin
vaikeata saada tietoa, koska mitään yhtenäistä
sotavankiarkistoa ei ole olemassa ja esim. sota-arkistossa
kaikki tiedot ovat siellä hyllykilometrien joukossa.
Paikallisista arkistoistakaan ei löytynyt tietoja
vangeista. Ainoat kirjalliset lähteet, joissa vangit edes mainittiin,
olivat Vuoksenniska-yhtiön käymä kirjeenvaihto saksalaisen
metallurgian alalla toimineen yhtiön kanssa ja Waldemar
Zeidlerin maininta katsauksessaan 0m
gruvdriften i Mätäsvaara Åren 1940 - 47. Muita
sotavankeja koskevia tietoja on saatu
haastatteluaineistosta. Aihe otetaan tässä esille
niinkin laajasti mielenkiintoisuutensa vuoksi, vaikka
haastattelemalla ei kovin täsmällistä tietoa ole
saatukaan. Lähes jokainen haastateltu otti esille
sotavankiasian. Muistikuvat ovat samansuuntaisia, mutta
useimmiten lukumäärätiedot poikkeavat toisistaan.
Eri lähteiden perusteella
voitaneen päätellä, että sotavankityövoimaa oli
Mätäsvaarassa jatkosodan aikana vuoden 1942 puolivälin
vaiheilta sodan loppuun. Vankien lukumääräarviot
vaihtelevat, useimmat muistavat heitä olleen noin 50.
Saman luvun esittää Zeidler. Lukumäärä on ehkä vaihdellut
jatkosodan aikana paljonkin. Vangit asuivat vankileirissä,
joka sijaitsi lähellä kaivosaluetta. Leiri oli aidattu ja
asumukset olivat levyparakkeja. Vartioinnin tiukkuudesta
haastateltujen käsitykset vaihtelevat. Suuri osa
vangeista oli mukana lastauksessa, rusnaamisessa ja
erilaisissa aputehtävissä.
Joukossa oli myös teknillistä ja
sähköalan koulutusta saaneita, heille annettiin sen
mukaisia tehtäviä. Osalla oli rakennusalan kokemusta,
tiettävästi vankien joukossa oli yksi muurari ja
kirvesmiehiä. Lastaamassa olleet vangit saivat yhteisiä
urakoita. Lisäksi sotavankeja käytettiin useiden
haastattelujen mukaan ohjelmansuorittajina kaivoksen
johdon juhlissa, olihan yksi tai joidenkin mukaan kaksi
vangeista oopperalaulajia. Heille oli järjestetty
soittopelitkin. Suomalaisen, venäläissyntyisen
kaivosinsinöörin, Kartashewin, kerrotaan saaneen
huomautuksen ystävällisestä suhtautumisestaan vankeihin.
Vankeja kerrotaan työskennelleen myös
erilaisissa maataloustöissä lähiympäristössä, esimerkiksi
heinätöissä, perunannostossa, metsätöissä ruokalassa
keittiöapulaisina, autonapumiehinä, kirvesmiehinä ja
muurauksessa. Vapaa-aikoinaan vankien kerrotaan tehneen
pajukoreja, koristeellisia rasioita, maalasipa joku
taulujakin. Näitä he sitten vaihtoivat ruokaan ja
tupakkaan. Jotkut haastatellut muistelivat, että yhtiön
ruokalasta vietiin ainakin jossakin vaiheessa ruokaa
sotavangeille. Ruuan laadun ja määrän suhteen muistikuvat
poikkeavat toisistaan huomattavasti. Vankien vaatetus ja
kengät olivat heikot. Useimmat muistelevat, että vangit
viihtyivät Mätäsvaarassa hyvin. Muutamat nuoret pojat
oppivat suomeakin jonkin verran.
Kanssakäymisestä vankien kanssa oli lähes kaikilla
haastatelluilla mielenkiintoista kerrottavaa. Monet
muistelivat, että vähän ennen rauhantuloa karkasi
Mätäsvaaran sotavankileiristä neljä tai viisi vankia.
Karkaamisesta kerrottiin monenlaisia tarinoita, esim.
joidenkin mukaan suomalaiset olivat auttaneet vangit ulos.
Tosiasia on, että aitauksen metallilangat oli helppo
katkaista yksinkertaisilla välineillä, joita vangit ovat
voineet saada haltuunsa esim. kaupoista. Sotilaat lähtivät
ajamaan takaa vankeja. Vankien oletettiin ilman muuta
pyrkivän Neuvostoliittoon. Käsitykset siitä, tavoittivatko
takaa-ajajat karkulaisia, vaihtelevat. Joidenkin mukaan
saatiin yksi vangeista kiinni. Joku oli sitä mieltä, että
kaikki olivat uponneet suohon. Useimmat uskoivat heidän
pakonsa onnistuneen loppuun saakka.
|